Pieni partiosanasto

Partiossa saattaa aika ajoin törmätä hassuihin termeihin ja nimityksiin. Onneksi sitä varten on olemassa partiosanasto, josta löytyy selitys sanalle kuin sanalle. Jos et löydä täältä etsimääsi sanaa, niin nykäise jotakuta johtajaa seuraavassa partiotapahtumassa hihasta, niin korjataan virhe välittömästi!

A

Aikuinen tuki – termi johtajistolle, joka on jo varsinaisen partio-ohjelman (loppuu noin 22-vuotiaana) ulkopuolella. Aikuinen tuki on silti kullanarvoista, koska se mahdollistaa myös nuorempien toiminnan!

Akela – sudenpentujen johtaja.

Aktiviteettikortti – seikkailijoilla ja tarpojilla käytössä oleva kortti, johon merkitään suoritetut aktiviteetit.

Alaleiri – isoilla leireillä (piirileirit ja finnjamboreet) käytössä oleva käytäntö, joka jakaa kaikki leirille osallistuvat lippukunnat muutamaan omaan alaleiriin toiminnan helpottamiseksi ja yhteishengen luomiseksi.

Alue – partiopiirit jaetaan vielä toiminnan helpottamiseksi alueisiin. Kuusenkävyt kuuluvat Salon alueeseen, johon kuuluvat kaikki Salon ja Someron alueella olevat lippukunnat.

F

Finnjamboree – koko Suomen laajuinen iso leiri. Viime finnjamboree oli Kilke vuonna 2010 ja seuraava tulee olemaan Roihu vuonna 2016. Roihulle odotetaan noin 15 000 osallistujaa. Lisätietoja: roihu2016.fi

I

Ihanne – partiolaisten tavoite, johon pyritään niin partiossa kuin koulussa, töissä ja vapaa-ajallakin. Lisää ihanteista löydät alalehdestä Ikäkaudet.

Ilmansuunnat – seikkailijoiden merkit, joihin kuuluu aloitusmerkkinä toimiva kompassiruusu sekä pääilmansuunnat pohjoinen, etelä, itä ja länsi. Ilmansuunnista saa kankaisen merkin oikeaan hihaan.

J

Jamboree – koko maailman laajuinen suurleiri. Kesällä 2015 järjestettiin 23. jamboree Japanissa ja seuraava järjestetään vuonna 2019 Pohjois-Yhdysvalloissa. Jamboreelle on yleensä mahdollista lähteä yli 12-vuotiaana.

Johtaja – partiolaisten ohjaaja ja opettaja. Jokaisella ryhmällä on omat johtajansa, mutta esimerkiksi leireillä kaikkia aikuisia partiolaisia nimitetään johtajiksi.

Jälki – sudenpentujen taitomerkki, jonka suorittamisesta saa kankaisen merkin sudenpentupaidan oikeaan hihaan.

Jäsenrekisteri – sähköinen rekisteri, johon kirjataan kaikkien partiolaisten tiedot. Suomen partiolaiset käyttävät jäsenrekisterinään Kuksaa. Kuksaan voi tehdä oman tunnuksen, jolloin omia tietoja pääsee tarkastelemaan ja muokkaamaan.

K

Kolo – partiolaisten kokoontumispaikka. Kuusenkäpyjen kolo sijaitsee Kuusjoen keskustassa, osoitteessa Ylikulmantie 240.

Kuksa – Suomen Partiolaisten sähköinen jäsenrekisteri, jossa on tiedot kaikista partiolaisista. Kuksaan voi tehdä omat tunnukset, jolloin voi tarkastella tai muokata omia tietoja. Kuksaan pääset klikkaamalla tästä.

L

Leiri – yli kaksi yötä kestävä tapahtuma. Partioleirejä järjestetään niin yhden ryhmän kesken kuin koko maailman laajuisinakin, ja useimmat partiolaiset nimeävät juuri leirit parhaaksi jutuksi partiossa. Leireilyä harjoitellaan aluksi pienessä, tutussa porukassa eikä niille ole pakko osallistua.

Lippukunta – paikkakunnan tai kaupunginosan oma ”partioyhdistys”, joka on verrattavissa vaikkapa urheilijoiden seuroihin. Kuusjokelaisten lippukunta on Kuusenkävyt.

M

Maapartio – meripartion vastakohta, joka ei painota vesillä liikkumista ohjelmassaan ihan niin paljoa kuin meripartiolippukunnissa. Kuusenkävyt on maapartiolippukunta.

Majakka – tarpojien oma tapahtuma, joita järjestetään noin kahdesti vuodessa jokaisen tarpon (ks. tarppo) päätteeksi. Majakka voi olla lippukunnan, alueen tai piirin laajuinen.

Meripartio – partiotoimintaa, joissa painotetaan ohjelmassa vesillä liikkumista, kuten purjehdusta. Meripartiolippukuntia löytyy yleensä rannikkokaupungeista. Kuusenkävyt ei ole meripartiolippukunta.

O

Osmonsolmu – nyöristä tehty solki, jota voi pitää partiohuivissa seikkailijaikäkaudessa ja siitä ylöspäin. Ryhmistä riippuen osmonsolmut (”osmarit”) tehdään itse, saadaan tai käydään itse ostamassa Scandinavian Outdoorista.

P

Partiolupaus – jokainen ikäkausi alkaa partiolupauksella. Lupaus kuuluu näin: Lupaan parhaani mukaan rakastaa jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa [ikäkauden] ihanteita ja olla avuksi toisille. Lisätietoa ikäkausista ja niiden ihanteista löytyy Ikäkaudet-alalehdestä.

Partioparaati/-marssi – toukokuussa kaikki Lounais-Suomen partiolaiset kokoontuvat perinteiseen  tapahtumaan näyttämään muulle kansalle, mistä partiolaiset on tehty!

Piirileiri – oman partiopiirin leiri. Kuusenkävyt kuuluvat Lounais-Suomen Partiopiiriin (L-SP), jonka aiempia leirejä ovat kesäleirit Reila 09, Piiru 14, samoajaleiri HuHu sekä talvileiri Napakettu 11. Seuraava piirileiri on talvileiri Tules 16.

PT-kisat/partiotaitokisat – yhden päivän tai yön yli kestävä maasto kilpailu, jossa kisataan yleensä 3-4 hengen vartioissa siitä, minkä vartion partiotaidot ovat parhaiten hallussa. Kilpailut voivat olla lippukunnan tai useamman omista kisoista koko Suomen laajuisiin SM-kilpailuihin. Syksyllä 2014 kisattiin Salossa partiotaitojen SM-kisat Raulin Riimit, jonka järjestämisessä myös Kuusenkävyt olivat mukana.

R

Rieha – yleensä sudenpennuille ja seikkailijoille (”suse”) tarkoitettu alueen järjestämä yhden päivän tapahtuma, johon kuuluu erilaisia maastoon sijoitettuja rasteja ja ohjelmapisteitä. Salon alueen riehapäiviin osallistuu yleensä noin 100 7-12-vuotiasta partiolaista.

S

Samoaja – 15-17-vuotias partiolainen.

Seikkailija – 10-12-vuotias partiolainen.

Staabi – leirien tai koulutusten suunnittelijaporukasta käytetty termi.

Sudari – katso sudenpentu.

Sudenpennun jäljet – sudenpentujen oma kirja, jonka jokainen sudenpentu saa aloitettuaan partion. Kirjaan merkitään kaikki suoritetut jäljet ja sieltä saatetaan myös tehdä kivoja jälkiin liittyviä tehtäviä.

Sudenpentu – 7-9-vuotias partiolainen.

Suurjuhla – Suomen Partiolaisten järjestämä parin päivän mittainen tapahtuma, johon osallistuu noin 10 000 partiolaista ympäri Suomen. Viime Suurjuhla järjestettiin kesällä 2014 Kouvolassa.

T

Taitomerkki – seikkailijaikäkaudessa ilmansuuntien ohella on yksittäisiä taitomerkkejä, joiden suorittamisesta saa kankaisen merkin oikeaan hihaan. Taitomerkkien suorittaminen vaihtelee vuosittain.

Tammikirkko – partiolaisten alueellinen partiojumalanpalvelus, jonka ohjelmassa on yleensä esim. lupauksenantoja ja musiikkia. Tammikirkko järjestetään joka vuosi yhdessä Salon alueen kirkoista ja sinne on lämpimästi tervetullut jokainen uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta!

Tammileiri – piirin järjestämä kesäleiri sudenpennuille ja seikkailijoille. Tammileiri järjestetään niin, että jokaisella sudenpennulla ja seikkailijalla on mahdollisuus päästä Tammileirille vähintään kerran. Viime Tammileiri järjestettiin vuonna 2013.

Tarpoja – 12-15-vuotias partiolainen.

Tarppo – tarpojien merkit, jotka kerätään Kimin hymy -merkin (aloitusmerkki) ympärille. Tarppoja on neljä eri teemalla: leiri, luovuus, selviytyminen ja yhteiskunta.

Tonttumerkki – kankainen hihamerkki, jonka saa kun on myynyt yli 10 adventtikalenteria. Tonttumerkit ommellaan paidan oikeaan hihaan taitomerkkien/jälkien tilalle tai sekaan.

V

Vaeltaja – 18-22-vuotias partiolainen.

Y

Yöretki – yleensä yhden yön mittainen tapahtuma, jonka tarkoituksena on kasvattaa yhteistyökykyä ja tuoda mukavia partiomuistoja. Yöretkillä voidaan nukkua sisällä tai ulkona majoitteessa kuten teltassa.